Apunasi Mari Vasti
Annan blogissani vastauksia kysyjille ja etsijöille. En katso pitkälle tulevaisuuteen, vaan autan pienissä asioissa, niissä, jotka vievät sinut luomaasi huomiseen...
tiistai 19. elokuuta 2014
Kesäkooma
Heräilen minäkin kesäkoomastani ja alan toteuttamaan pitkäaikaista unelmaani. Jotain uutta ja inspiroivaa on luvassa.
Pysy siis kanavalla !
torstai 13. helmikuuta 2014
Mitä tahdon ennustajaltani
Iltapäivälehdet luovat hysteriaa sikainfluenssasta ja siihen kuuluvista oireista.Minäkin jo meinasin lähteä mukaan. Kuitenkin luulen sairastavani vain ihan tavallista talviflunssaa...
Onko meillä taipumus ajatella, että kaikki paha osuu kohdallemme ihan väkisin, ja siitä kasvamme. Ja ne ihmiset, joille ei koskaan tapahdu mitään ovat onnellisia luonnostaan?
Niin on monta vastausta, kuin on kysyjää... Joillakin on onni elää ilman kärsimystä, mutta suurimmalle osalle meistä kärsimys on tie, joka tuo onnen. Ja jokainen kärsimys on puhdistus. Jokainen flunssa antaa tilan miettiä mitä seuraavaksi. Oletko koskaan ajatellut niin?
Itse makasin koko viikon sängyssä ja ajattelin, että petän jälleen teidät, jotka minulle kysymyksenne olitte tehneet. Tänään, kun pyysin anteeksi myöhäisiä vastauksia, niin sain vain vastauksen, että näin oli tarkoitettu. Sekä teidän kannaltanne, että myös minun. Pelattiin aikaa, jota teitä varten tarvittiin.
Oletteko koskaan ajatelleet, että kun kysytte meiltä kysymyksen polkuanne varten, niin se ei avaudu meillekään heti. Voi olla, että teillä on menossa hetki, joka vaatii aikaa, muutosta. Voimme toki kertoa tunnelman teille heti, mutta ette te siitä kostu mitään. Sillä se, mikä on tänään, on jo toista huomenna.
Ei enää riitä "mustalaiseukon ennustus tulevaisuuteen" sillä tulevaisuus muuttuu koko ajan. Ja sinä olet se, joka tulevaisuuttasi ohjailee... Minä olen vain se, joka näyttää vaihtoehdot...
Mieti mitä kysyt!
Mieti mitä olet!
Mieti mitä toivot!
Rakkaudella ,
Mari
torstai 6. helmikuuta 2014
Uuden ajan näkijä ja auttaja
Uuden ajan näkijä on opastaja, jolle annetaan kaikki edellytykset sinua auttaaksesi. Hän ei vain näe mitä on ollut, mitä tulee tapahtumaan, vaan hän näkee tien jonne olet menossa, vaihtoehdot, joista sinun on valittava. Sinä itse luot tulevaisuutesi. Sinä itse !
Vuosiin en ole juurikaan tätä blogiani päivittänyt. Kaikki aikani on mennyt kasvuuni. Olen elänyt omaa arkielämääni ja auttanut kanssa kulkijoitani silloin kun heitä on eteeni annettu.
Viime kuukausina minulle tuotiin tietäväksi, että on aika astua auttamaan isommin. Ja ihmisiä, joita oma tulevaisuus huolettaa on enemmän ja enemmän. On aika auttaa myös uudella tavalla. On aika antaa sinulle enemmän, sillä sinä itse teet tulevaisuutesi. Minä olen vain opas polullasi.
Kiitos siitä!
Rakkaudella Mari Vasti

perjantai 6. joulukuuta 2013
torstai 26. elokuuta 2010
Turvallinen Syli
Löytyykö maan päältä kauniimpaa paikkaa, kuin lämmin ja turvallinen syli. Muistatko, kun lapsena pääsit lämpimän pehmoiseen ja varauksettomaan syliin? Kädet sulkivat sinut turvaan, jossa sait vain olla. Tunne, että olet turvassa kaikelta oli ylitsevuotavaa.
Miten usein aikuisena me enää saavutamme tuon tunteen? Miten moni meistä kaipaisi ja tarvitsisi edes hetken tuota turvallista ja lohdullista syliä.
Saada tuntea onnen, ja tietää olevansa rakastettu -sellaisena kuin on. Uskoa, että sinua suojellaan.
Huolet jäisivät sylin ulkopuolelle ja saisit hetken tyynen rauhan.
Suojelemme kyllä lapsiamme ja annamme heille aina tarvittaessa tuon sylin tuoman onnentunteen. Mutta me aikuiset; mistä me saamme sylihoidon! Puolisolta, ystäviltä? Onnellisia he, jotka sylin sieltä saavat ja he tuskin tätä kirjoitusta edes lukevat.
Entä sinä? Kaipaatko sinä turvallista syliä. Haluatko purkaa mielestäsi painavan asian pois? Tarvitsetko kuuntelijaa, ymmärtäjää?
Anna minun olla virtuaalisylisi, vaikka pienen hetkenkin!
Kirjoita minulle vasti.mari@gmail.com ja kerro mitä mieleesi vain juolahtaakin.
Anna minun olla pieni auttaja polullasi!

tiistai 3. elokuuta 2010
Tappion pelko
Usein joudumme tilanteeseen, jossa pelkäämme tappiota ja tuo pelko hallitsee meitä. Se saattaa liittyä joko ihmissuhteisiin tai yleisesti ottaen jonkin sinulle tärkeän asian alkamiseen. Mutta usein huomaamme, että emme pelkää varsinaisesti tappiota tai menetystä, vaan enemmänkin pelkäämme hallinnan menettämistä. Pelkäämme tunnetta, että kaikki lipuu pois käsistämme.
Jätätkö sinä tekemättä asioita vain sen takia, että pelkäät tappiota?
Minä tunnustan näin tekeväni ja tämä blogi on yksi peloistani.
Olen jo usean vuoden ajan ajatellut luoda tällaisen keskustelukanavan, mutta en ole uskaltanut, koska olen pelännyt tappiota. Sitä, että huomaan, että kykyni saada viestejä oppailtasi ei pidäkään paikkansa. Tai että annan sinulle väärän viestin. Se olisi minulle suuri tappio.
Nyt on kuitenkin hetkeni tullut, ja uskon ja luotan siihen, että saan sinulle juuri sen viestin, joka sinulle tässä hetkessä kuuluu.
Nöyryydellä Mari Vasti

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)